22. syyskuuta 2009

Ikävä se on todeta, mutta juuri mitään uutta ei mini-rintamalla ole tapahtunut. En ole voinut oikein hyvin viikkoihin ja liikenevä vapaa-aika on mennyt lähinnä kokovartalopuudutusta muistuttavassa tilassa. Toisaalta mielessä pyörii yhtä ja toista mitä haluaisin tehdä ja toteuttaa, mutta ajatuksen asteelle ne asiat jäävät kun ei oikein jaksa.

Uuden bannerin kuitenkin piirtelin yhtenä iltana. Tämä versio on oikeastaan pitemmälle viety luonnos, mutta ihan kiva tuokin, en vain tiedä onko parempi pitää se tällaisena mustavalkoisena vai säilyttää ihan alkuperäiset värit. Katselen sitä nyt ainakin vähän aikaa noin. Ainakin Kalmankujan ulkomuoto on päivitetty nyt näin banneriinkin, loppullisen piirroksen tehdessä vielä tuloaan.

Eikä yhtäkään blogitekstiä voi kirjoittaa ilman kuvaa, vaikka sitten näin kissoista. Siinä ollaan taas iltapesulla. :)