25. tammikuuta 2012

Kylpyhuoneesta lensi katto pois, ja alkoi seinien tasoitus. Lattialle asennettiin uudet laatat, joiden välissä kasvaa hometta. Laatat ovat pahvia, jotka käsittelin leimasinmusteilla kuluneen näköisiksi. Olen kerta toisensa jälkeen todennut ne mitä parhaimmaksi tavaksi vanhentaa asioita, ja erityisesti miniasioita. Ostin hiljattain itselleni uutena kokeiluna pähkinän ruskeaa alkoholimustetta ja aion tulevana viikonloppuna testata miten se toimii. Periaatteessa sillä pitäisi pystyä värjäämään muovia ja metallia.


Kalusteet muokkasin tuollaisiksi jo kauan aikaa sitten, mutta vasta nyt tein pytylle säiliön. Vetonaru siitä vielä puuttuu, sillä en ole laatikoistani vielä löytänyt tarpeeksi pientä ketjua.   


23. tammikuuta 2012

Makuuhuoneen (joka oli ennen olohuone) seinäpinnat olivat jo niin kärsineet, että ne kaipasivat ylleen uutta tapettia. En löytänyt sopivaa tapettia omista varastoista, tulostimessa ei riittänyt mustetta, eikä lauantai-iltana voinut lähteä ostoksillekaan (eipä olisi liioin huvittanutkaan). Näin päädyin tekemään tapettia itse. Pohjana on mustaa paperia, johon painelin leimasimella köynnöskuviota. Muste on punaista, mutta tuo tausta on niin tumma, että lopputulos näyttää enemmän violetilta. Ei huono juttu minusta, vaikka punaista olisin halunnut. 


 
Samalla vaivalla sudin lattian pähkinänruskealla petsilakalla, 
sekä uusin lattia- ja kattolistat samaan sävyyn.
Lisäksi muutoksia on kokenut talon kylpyhuone, joka oli pitkään täysin paitsiossa. Siitä lisää myöhemmin...


Short translation
I didn't have any suitable wallpaper to my bedroom so I decided to do it myself. It's simply black paper where is stamped on all around climbing vines. Ink is red but it look little bit violet on the dark base (not bad at all). Also bathroom has faced some changes but I will tell more about it later...




8. tammikuuta 2012

Blogi on elänyt hiljaiseloa, ja sama hiljaisuus on vaivannut blogin ulkopuolellakin. 
Työpäivät ovat olleet nyt aika kuluttavia, joten kaikki energia on
yleensä loppu kello neljän aikaan kun suuntaan kohti kotia. 
On minulla kuitenkin jotakin näyttää viime kuukausien aikaansaannoksista.

Kalmankujan kirjastoon/torniin askartelin mittatilaustyönä työpöydän, joka soljahtaa 
täydellisesti sille varattuun aukkoon takaseinällä. On mahdollista, että yläpuolelle tulee vielä hyllyjä, mutta toisaalta en haluaisi liiaksi peittää hienoa seinääkään. Ehkä jätän sen noin. 
Pöydän äärestä puuttuu työtuoli ja muuta pientä tarpeellista sälää.



 Olen jonkin verran saanut jatkettua talon valaistusprojektia, sillä toistaiseksi vain keittössä on ollut lamppu. Viime syksynä ostin yhden "öljylampun" lisää (euromini's),  mutta vasta nyt sain porattua reiän seinään ja kytkin sen paikoilleen. Huoneeksi valitsin makuuhuoneen, joka on talon pimein huone. 


Dolores:lta tilasin kokeeksi yhden patteritoimisen led-lampun, joka vaikuttaa äärimmäisen helpolta systeemiltä. Se taitaa olla aika uusinta uutta minien maailmassa, tai sitten minulta on mennyt jotain pahasti ohi. Tämäntyyppisiä lamppujahan saa helposti mihin vain, eikä enää mitään rumia johtoja. Olohuone ja makuuhuone ovat muuten vaihtaneet paikkaa. Entinen makuukammari toimii mielestäni paremmin tuollaisena aika intiiminä olohuoneena. Nurkkaa somistamaan pääsi muinoin kyhäilty kulmakivitakka. Toisessa nurkassa tehdasvalmisteinen kirjahylly/kaappi, jonka patinoin tummemmaksi vedenkestävällä leimasinmusteella. 
Kaapin alkuperäinen kiiltävä ja sileä pinta kun ei oikein istu tähän taloon.


Niin ja hyvää alkanutta vuotta kaikille uusille ja vanhoille lukijoille!
(vähän myöhässä, mutta kuitenkin)


Short translation
Last few months have been quite consuming, but at least I have something to show you. For Deathly Alley I made new working table. I think it suit very well next to the bookshelf. I have also proceeded my house lightning project, and even installed a new lamp on the bedroom. By the way, bedroom and living room are now in opposite places. I think this is better now.

Very happy New Year for my old and new followers!
(better late than never...)